Uusi valjastushalli otettu käyttöön

pe huhtik. 02 22:00:00 2021



Killerin tallialueelle on valmistunut vuosien 2019-2020 aikana 13 paikkainen valjastushalli sekä sen yhteyteen nelipaikkainen pesuhalli.Hallin rakentamisen on mahdollistanut hanke, joka kulkee nimellä Killerin valjastushalli. Hankkeeseen on saatu rahoitusta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta Keski-Suomen Ely - keskuksen kautta. Hanketta on hallinnoinut Keski-Suomen hevosjalostusliitto ja hankkeen kustannusarvio oli 405 000 euroa. Hankkeen omarahoitusosuus on 25 % hankkeen kustannusarviosta.
Katso videoesittely tässä!



Uudisrakennuksen rakentamiseen on siis tarvittu paljon vapaaehtoistyötä ja sitä ovat tehneet paikalliset hevosihmiset pyyteettömästi, kerryttääkseen hankkeeseen kuuluvaa talkootyön osuutta. Heidän työpanoksensa on ollut tässä toiminnassa aivan välttämätöntä ja sen avulla tämän tapainen hanketoiminta on yleensä mahdollista. Suuret kiitokset kaikille siitä.

Killerin valjastushallin toivotaan palvelevan ravien aikana asiakkaiden tarpeita entistä paremmin.
Lisäksi on ollut suunnitteilla, että pesuhalli olisi käytössä myös arkiaikoina, kun esimerkiksi käydään hevosten kanssa radalla harjoittelemassa. Sen lisäksi halli voi palvella asiakkaita myös alueella pidettävissä ratsastuskilpailuissa ja muissa hevostapahtumissa.