Anne Korpinen edelleen kärjessä MT-Ravinetti – hevosenhoitaja- liigassa

pe 16. huhtikuuta 2021 10.00.00


Kuvassa Anne Korpinen hoidokkinsa Nuclear Tilen kanssa Laukaan klinikalla.

Anne Korpisen hoidokki Bergelmir starttasi Jyväskylässä torstaina. ”Nyt ei tullut suurta menestystä, mutta saatiin kuitenkin viimeiset rahat. Vähän oli vaikeaa ruunalla lopussa eikä ravi ollut parasta mahdollista matkan aikana. Starttarit vähenevät tätä menoa kesää kohden ja hoitajaliigassa pärjääminen vaikeutuu”, huokaili Anne Korpinen. ”Alkukaudesta jäi neljä pistettä saamatta, kun unohtui merkata Hippoksen Heppa -järjestelmään hevosenhoitajan nimi hevosen kohdalle”, harmitteli Korpinen. Anne Korpinen nappasi kuitenkin illan raveista yhden pisteen ja johtaa seuraavana olevaa Sara Pulkkista kolmella pisteellä.

Seuraavan kerran Killerillä ajetaan pe 30.4. klo 18.

Killerin raviradalla Jyväskylässä järjestetään koko kilpailukauden 2021 ajan kestävä MT Ravinetti- hevosenhoitajaliiga. Kolme kärkisijoille noussutta hoitajaa palkitaan lahjakorteilla.
Palkitsemisperusteena on montako kertaa hevosenhoitaja kilpailee vuoden aikana hevosensa kanssa Killerin raveissa. Eniten kilpailukertoja kerännyt nousee kärkeen.

Tilanne MT Ravinetti- hoitajakisassa 9 ajetun kilpailupäivän jälkeen:

Anne Korpinen 12
Sara Pulkkinen 9
Merja Hartikainen 8
Anna-Kaisa Nikunlassi 8
Katja Kuhanen 8
Tiina Ala-Rantala 7
Henna Torvinen 7
Riku Lehtonen 6
Petra Sulkunen 6
Katja Ampuja 6
Emilia Nevala 5
Tanja Hauru 5
Maarit Huttunen 5
Terhi Kotilainen 4
Saara Eerola 4
Henna Järvinen 4
Jenni Porokka 4
Elina Sillanpää 4
Laura Raivio 4
Eija Albrecht 3
Jenni Mörsky 3
Saana Hyvönen 3
Elli-Noora Romppanen 3
Heidi Kuuva 3
Marjo Tanninen 3
Paula Keränen 3
Salla Rampanen 3
Karin Ahonen 3
Sari Räisänen 3
Siiri Honkanen 2


muut vähemmän kuin 2

Huomioitava, että kaikilla hevosilla ei ole hoitajaa järjestelmissä.

Hoitajaliigan järjestävät Jyväskylän ravirata ja Keski-Suomen hevosjalostusliitto yhteistyökumppaninaan Maaseudun Tulevaisuuden julkaisema MT Ravinetti.

Ravinetti.fi on uuden ajan ravimedia. Sieltä löydät tuoreet uutiset, kattavat taustajutut, viikon pääravien vihjeet, blogit. Raveista. Rakkaudella.