Sunrise Lover puolustaa Eliitti-voittoaan – Väkisinkin tulee paineita

pe huhtik. 25 13:31:00 2014

Ensi lauantaina Killerin ravikevään huipentaa Toto75-ravit ja Killerin Eliitti, jossa viime vuoden sankari Sunrise Lover puolustaa voittoaan. Kotiradan yleisö odottaa paljon, sillä laukaalaisori on jälleen yksi kuumimmista suosikeista.

”Väkisinkin tulee vähän ylimääräisiä paineita”, valmentaja Petri Parkkonen myöntää. ”Asetelmat näyttävät mielenkiintoisilta ja Eliitti alkaa olla nyt muutenkin sillä tasolla kuin kuuluukin.”
Sunrise Lover voitti edelliskilpailunsa Lappeenrannassa, mutta tuo kisa sai valmentajan myös mietteliääksi. Ori ei päässyt odotetun kovaa liikkeelle ja loppumetreillä se jäi hieman odottelemaan vastustajia, vaikkei voitto ollut uhattuna.

”Hannun (ohjastaja Hannu Torvinen) mukaan Sunrise Lover osui hiukan lähtöauton siivekkeeseen ja joutui kiihdyttämään ikään kuin paikaltaan. Tällä kertaa vastustajat ovat eri tasoa, joten tähän kisaan tullaan pikkuisen kovemmilla valmisteluilla”, Parkkonen paljastaa.
Keski-Suomi on muutenkin vahvasti edustettuna 20 000 euron ykköspalkinnolla ajettavassa Eliitissä. Laukaalaisten Timo Haapajärven ja Ritva Myttysen omistama terästamma Beatasine kiihdyttää Sunrise Loverin sisäpuolelta radalta kaksi.

Myös Air Gunner voidaan laskea kotiradan edustajaksi, sillä sen omistaja on jyväskyläläinen yrittäjä Markku Harju. Hän pääsi juhlimaan Eliitti-voittoa jo kaksi vuotta sitten, kun Harjun osaksi omistama Dream Director voitti.

”Kirjahyllyssä on tilaa toisellekin Eliitti-pokaalille”, Harju naurahtaa. ”Odotan todellakin mielenkiinnolla tätä lähtöä. Olen tyytyväinen jo siihen, että päästiin mukaan. Air Gunner on nopea avaaja, mutta keulapaikalle ei taida olla asiaa. Onneksi Killerillä on pitkä loppusuora. Menestys riippuu päivän vireestä”, omistaja pohtii Ari-Pekka Pakkasen valmennettavan mahdollisuuksia.

Tasokkaat Eliitti-ravit alkavat lauantaina 26.4.2014 Ponieliitti-lähdöllä klo 13.30.