Tervetuloa metsäraveihin!

ti jouluk. 01 16:39:00 2015

Muistan, kun lapsena 70-luvulla pääsin joskus isän mukaan ropsin ajoon. Ronkkeli täyttyi ja lähdettiin kotia kohti. Mustan, vanhan suomenhevosen hengitys höyrysi pakkasessa ja varpaita vähän kipristeli.
Sen jälkeisinä vuosikymmeninä sekä hevos- että metsätaloudelle on maalailtu synkkää tulevaisuutta. Molemmilla sektoreilla on kuitenkin tullut uusi nousu. Ne ovat tärkeitä maaseudun elinvoiman kannalta. Näen edessä myös valoisan tulevaisuuden. Se tapahtuu kuitenkin vain uudistumisen tietä.

Hevostalouteen investoidaan vuosittain noin 16 miljoonaa euroa. Keski-Suomessa on huimaa hevososaamista. Liiketoimintaa on Animagin eläinlääkäriosamisesta, Luomalan vesikävelytyksestä ja Saarijärven šamaanin hevossaunoista aina Olestan ruokohelpikuivikkeisiin. Suomessa syntyy vuosittain 100 – 200 uutta yritystä hevosalalle. Kysyntä kasvaa, eikä ihme. Niin moni ihminen, aikuinenkin, kaipaa aitoa ja maanläheistä tuntemusta elämäänsä. Turvasimme hallitusohjelmassa Makeran rahoituksen, että investointeja syntyy jatkossakin.

Raveissa yhdistyy eläinrakkaus ja osaaminen sekä kihelmöivä jännitys ja tuuri. Perheravit, ponilähdöt ja vastaavat varmasti aikanaan levittävät kiinnostusta naisille ja nuorille. Esimerkkinä meillä on eduskunnan Hevosystävien seuran uusi jäsen, puhemies Maria Lohela.

Pelituottojen pienentyminen laman seurauksena pienentää palkintosummia ja vaikuttaa negatiivisesti kasvatukseen ja jalostukseen. Vaikka Killerillä pystyttiin nostamaan Derbyn palkintoja, meillä on tiukat suitset taloudessa ja uudet ideat tarpeen. Killeri ei halua osakseen takavuosien tilaa.

Kotipitäjäni vanhan kertomuksen mukaan eräs kauppias oli osunut paikalle, kun rahdinajaja ruoski hevostaan vaatien sitä viimeisillä voimillaan jaksamaan kuormineen mäen päälle. Koska matka oli pitkä, piti paremman ansion toivossa yrittää kuljettaa liian isoja kuormia. Ihmisten arjen tuntien kauppias halusi julkisesti, mutta hienovaraisesti ketään erikseen mainitsematta huomauttaa hevosen väärästä kohtelusta. Hän kirjoitti isoon nykyään hevoskivenä tunnettuun siirtolohkareeseen tekstin: "Hevonen on ystäväsi ja työtoverisi. Sääli hevostasi." Sata vuotta vanha neuvo on myös nykypäivänä hyvä ohje eläinten ja myös
metsäluonnonkin kunnioittamiseen!

Anne Kalmari,
Kansanedustaja
Killerin hallituksen jäsen

PS. Maailma muuttuu kovaa vauhtia. Metsänomistajien kannattaa käyttää metsään.fi –palvelua ja ladata koneelle metsäselain omalta metsänhoitoyhdistykseltään.