Vuoden parhaat keskisuomalaiset palkittiin

la tammik. 16 11:45:00 2016

Vuoden 2015 parhaat keskisuomalaiset hevoset ja hevosihmiset palkittiin perinteisesti yhteisessä juhlassa Hotelli Rantasipi Laajavuoressa perjantai-iltana (15.1.) pakkasen paukkuessa ulkona. Palkittavia riitti, sillä listalla oli peräti 24 eri kategoriaa ja lisäksi paikallisraviliigan parhaat kuudessa eri luokassa.

Hankasalmelainen Pauli Raivio korjasi potin käymällä kumartamassa peräti kolmen eri hevosen osaomistajana kunniakirjat ja kukat sekä lisäksi yhdessä Teri-Tallin kanssa hänet valittiin vuoden keskisuomalaiseksi hevosen omistajaksi. – Täytyy myöntää, että hyvin on mennyt. Hevoset ovat hyviä ja omistajat myös. Huomenna jatketaan taas töiden merkeissä Kuopiossa, kun Tähen Topeliuksella ajetaan kilpaa.

Vuoden valmentajaksi valittiin Antti Ojanperä. Hän valmentaa hevosia yhdessä avovaimonsa Jutta Ihalaisen kanssa Pihtiputaalla. – Viime vuoden kovin saavutus oli pärjääminen Jokivarren Kunkun kanssa ja kauden kruunasi sen ravikuninkuus. Meillä on panostettu hevosten hyvin vointiin rakentamalla vesikävelytysmatto, suolahuone ja infrapunasauna. Ilman laadukasta kasvatustoimintaa ei synny hyviä hevosia.

Vuoden kasvattajan tittelin nappasi toistamiseen Tähen Talli ja Kyösti Hedman Korpilahdelta. – Monta hyvää suomenhevosta on kasvatettu ja toivottavasti vielä parhaat on syntymättä, Hedman kiteytti monen kasvattajan toiveen.

Kaikki palkitut löytyy täältä!