Hyvää suomenhevosen päivää kaikille!

ke syysk. 06 11:51:00 2017


Tällä viikolla juhlitaan kansallishevosemme suomenhevosen viikkoa.
Keskiviikkona 6.9. on suomenhevosen päivä, jolloin tulee kuluneeksi 110 vuotta, kun Keisarillinen Suomen senaatti vahvisti päätöksensä suomenhevosen kantakirjan perustamisesta. Ensimmäisenä kantakirjaan merkittiin ori Ukonpoika.

- Suomenhevonen on osa suomalaisten mielenmaisemaa. Suomenhevonen saa niin nuoret kuin ikääntyneemmätkin liikkeelle päivittäin. Sillä on myös muita hyvinvointia edistäviä vaikutuksia esimerkiksi syrjäytyneiden nuorten kuntoutus – ja virkistystoiminnassa, toiminnanjohtaja Anne Laitinen hevosalan yhteistyö ja edunvalvontaorganisaatio Hippoliksesta kertoo.

Suomenhevosen viikon ja syyskuun aikana järjestetään useita kuntakohtaamisia eri puolilla Suomea, joissa hevostalouden edustajat kertovat päättäjille hevosalasta ja sen paikallisesta merkityksestä kunnille.

Keski-Suomessa suomenhevosta juhlitaan Suomenhevonen 110- vuotta Keski-Suomessa -tapahtumassa Saarijärven Tarvaalassa pe 8.9.
Klo 10-16 esitellään suomenhevosta eri jalostussuuntien, kantakirjaorien sekä lajinäytösten avulla.

Lue lisää!