Ahti Ruoppila Keski-Suomen Ravirata Oy:n toimitusjohtajaksi

pe kesäk. 27 11:15:00 2025

Keski-Suomen Ravirata Oy:n hallitus on valinnut Ahti Ruoppilan, 61, yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään heinäkuun aikana. Ruoppila on työskennellyt viimeksi SAK:n alue- ja järjestöasiantuntijana Länsi-Suomen alueella. Hänellä on ollut aiemmin useita maakunnallisia ja valtakunnallisia luottamustehtäviä. Ruoppila on toiminut aiemmin myös Keski-Suomen ravirata Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

 Raviradan toimitusjohtajan hakuprosessi käynnistettiin huhtikuussa ja hakemuksia saatiin kiitettävä määrä. Haastatteluun kutsuttiin neljä monipuolisen ravituntemuksen omaavaa henkilöä. 

– Ruoppilan vahvuuksia ovat pitkä kokemus hevosalalta eri rooleissa, vahva alueellinen tuntemus ja strateginen osaaminen. Hän tuo mukanaan iän tuomaa kokemusta ravitalouden hoitoon ja kehitysideoita yhteistyökumppaneiden hankintaan, listaa hallituksen puheenjohtaja Tiina Eskonen.

– Killerin hevosurheilukeskus on ehdottomasti yksi Suomen monipuolisimpia ja sillä on kaikki mahdollisuudet menestyä, vaikka hevosalallakin talouden alavire näkyy. Killerillä on tehty useita investointeja, joten tulevaisuus näyttää valoisalta, Ruoppila kommentoi.

Raviratojen tulonmuodostus muuttuu lähivuosina merkittävästi, kun vedonlyönti siirtyy lisenssimarkkinaan. Veikkauksen hallintoneuvostossa aiemmin vaikuttanut Ruoppila uskoo, että hevosurheilun näkyvyys lisääntyy, mikä luo uusia yhteistyömahdollisuuksia.

Ruoppila on hyvin motivoitunut tekemään töitä keskisuomalaisten hevosihmisten hyväksi. Hänen omistamansa ori Issakan Valo oli Jyväskylän Kuninkuusraveissa viime vuonna kokonaiskilpailun kolmas.

Ruoppila ottaa hoitoonsa viime vuoden kuninkuusraveista palkitun raviradan edeltävän toimitusjohtajan Miika Lähdeniemen siirtyessä Uuraisten kunnan talous- ja kehitysjohtajaksi.

Lisätietoja:
Tiina Eskonen, hallituksen puheenjohtaja, Keski-Suomen Ravirata Oy, puh. 040 563 1773

Ahti Ruoppila, toimitusjohtaja, Keski-Suomen Ravirata Oy, puh. 040 747 8231