Killerin iltaravit mukavassa talvisäässä

ma helmik. 02 23:57:00 2015

Killerin ravit päästiin ma 2.2.2015 ajamaan pitkästä aikaa mukavassa talvisäässä. Vieläkään ei nähty ensimmäistä Open stretch -kaistaa kirinyttä voittajaa.

Ensimmäisessä Toto4-kohteessa se oli tosi lähellä kun johtavan takana matkannut 1 Ciao Amiral kiri maalisuoralla Open stretchiä pitkin mukaan tasaiseen rintamaan. Tamma jäi viime metreillä kolmanneksi kun lujaa ulkoa kirineet Call Me Queen ja Ida Glitter ehättivät linjalla ohi. Markus Dahlströmin ajama Call Me Queen kurkotti niukkaan voittoon.

Toisessa kohteessa Armaani eteni viim. takasuoran lopussa johtavan rinnalta keulaan ja irtosi maalisuoralla selvään voittoon.

Kolmannessa kohteessa nähtiin dramatiikkaa kun Pretty Hoff kaatui pian lähtökiihdyksen jälkeen radalle ja lähtö jouduttiin uusimaan. Lähdön voitti hyvällä kirillä 11 Miraz, joka selvisi nippanappa ilman kolhuja takaisin otetusta lähtöyrityksestä.

Päätöskohteen voiton vei hyvällä esityksellä yllättäjä Dojana Komp.

Ravien kahdeksannen lähdön voittajaesittelyssä nähtiin työministeri Lauri Ihalainen, joka oli ehtinyt kiireiltään seuraamaan Killerille raveja.

Kuvat: Merja Ahola-Turpeinen.