MT Ravinetti hoitajaliiga

ke maalisk. 16 14:14:00 2022


Kuvassa illan yksi voittoisista valjakoista Careless Guy ja Niko Jokela. (Kuva: Merja Ahola-Turpeinen).
Voittojen määrässä kolmantena oleva hevosenhoitaja Riikka Seppänen on hevosen omistaja ja tallinimen Talli Oman Onnen Sepät Oy:n edustaja. Raveissa pienenä kevennyksenä haastattelija Lauri Hyvönen teki hauskan huomion. Hevosen suomennettu nimi on Jannu Huoleton ja kyydissä oli Niko Jokela, jonka lempinimenä käytetään yleisesti samaa nimeä. Voittoisan startin jälkeen hänelle soitetaan usein myös samanniminen kappale. .

Kärjen osalta ei MT Ravinetti hoitajaliigassa ole tapahtunut suuria muutoksia. Kolmas sija on sen sijaan nostanut esiin uusia nimiä. Kilpailujen määrässä Tiia Vehviläinen hallitsee pisteen erolla, mutta Sini Räisänen nousi tasapisteisiin toisena olleen Elisa Leinosen kanssa.

Voittojen määrässä Iida Innanen, Varpu Säteri ja Riikka Seppänen ovat kaikki puolestaan kahdessa pisteessä.
MT Ravinetti hoitajaliigassa jokaisen hoidokin kilpailemisesta Jyväskylän Killerillä hevosenhoitaja saa kerättyä aina yhden pisteen ja kolme ahkerinta hoitajaa palkitaan vuoden lopussa lahjakorteilla. Sen lisäksi yhteistyökumppani Back On Track arpoo hoitajaliigaan osallistuneiden kesken kuusi 100 euron tuotepakettia.
MT Hoitajaliigassa kilpaillaan myös hoitohevosten voittojen määrästä. Kolme eniten ykkössijoja saavuttanutta hoitajaa palkitaan myös MT Ravinetin lahjoittamilla lahjakorteilla.

Seuraavat ravit, missä taas hoitajaliigan pisteitä voidaan kerryttää, ajetaan Jyväskylän Killerillä perjantai-iltana 25.3., Laukaan hevosystäväinseuran 120 v. ravien merkeissä, joten illassa tulee olemaan arvokkaan juhlan tuntua.

Hoitajaliigan tilanne 14.3. ravien jälkeen:

Kilpailujen määrä:
Tiia Vehviläinen 7
Elisa Leinonen 6
Sini Räisänen 6
Jenni Porokka 5
Katja Kuhanen 5
Tiina Santala 4
Anne Korpinen 4
Maija Svanberg 4
Sari Tarvainen 3
Juuli Lehtiö 3
Anne Alhonen 3
Terhi Kotilainen 3
Anu Piispanen 3
Veera Tiainen 2
Elli-Noora Romppanen 2
Tarja Haatainen 2
Inka Hyytiäinen 2
Heli Taipale 2
Merja Hartikainen 2
Oona Halme 2
Eija Sällinen 2
Janina Lahtinen 2
Varpu Säteri 2
Ilona Mäkinen 2
Aino Vaaraniemi 2
Anne Siikamäki 2
Anu Suutari 2
Anna Virtala 2
Jukka Leinonen 2
Liisa Niemi 2

Voittojen määrä:
Iida Innanen 2
Varpu Säteri 2
Riikka Seppänen 2
Tiia Vehviläinen 1
Katja Kuhanen 1
Sini Räisänen 1
Sari Tarvainen 1
Anu Piispanen 1
Jenni Porokka 1
Johanna Pirttijoki 1
Juuli Lehtiö 1
Elli-Noora Romppanen 1
Virpi Färlin 1
Janina Lahtinen 1
Maarit Huttunen 1
Noora Kivimaa 1
Emmi Kivelä 1
Anna Virtala 1
Anu Suutari 1
Elisa Valkonen 1
Pinja Puustinen 1
Markku Vehkakoski 1
Anne Alhonen 0
Tiina Pohjola 0
Maija Svanberg 0
Sonja Huovila 0
Susanna Suomi 0
Oona Halme 0
Ronja Bährend 0
Johanna Säteri 0

Huomioitava, että kaikilla hevosilla ei ole hoitajaa järjestelmissä ja listassa on 30 eniten pisteitä kerännyttä.

Hoitajaliigan järjestävät Jyväskylän ravirata ja Keski-Suomen hevosjalostusliitto yhteistyökumppaninaan Maaseudun Tulevaisuuden julkaisema MT Ravinetti sekä Back On Track

Ravinetti.fi on uuden ajan ravimedia. Sieltä löydät tuoreet uutiset, kattavat taustajutut, viikon pääravien vihjeet, blogit. Raveista. Rakkaudella.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ravinetti