ke huhtik. 08 14:42:00 2026

P-ajolupakurssi Jyväskylän Killerillä
Poniajolupakurssin voi suorittaa 9-18 -vuotiaana. Poniajolupakurssille voi osallistua aikaisintaan sen vuoden kesäkuussa, kun täyttää yhdeksän (9) vuotta. Hakija saa ajoluvan = ajolupa astuu voimaan sen kalenterivuoden alusta alkaen, jonka aikana hän täyttää vähintään kymmenen (10) vuotta. B-ponilla P-ajolupakurssille osallistuvan kurssilaisen ikäraja on 12 vuotta.
Kurssin alussa järjestetään pääsykoe, joka kertoo onko hakijalla riittävät perustiedot ja -taidot kurssille osallistumiseksi. Hakijan tulee hallita ponin käsittelyyn, valmentamiseen ja ohjastamiseen liittyvät perustaidot ja tuntea vähän raviurheilua. Ajolupakurssille osallistutaan omalla tai lainaponilla.
Ravikilpailusäännöt ja kilpailupäivän tapahtumat opetellaan kurssin aikana. Kurssin päätteeksi suoritetaan kirjallinen koe, jossa testataan kurssilaisen kilpailusääntötuntemus. Lisäksi kurssilainen antaa näytteen ponin käsittely-, valjastus, volttaus- ja ohjastustaidoistaan.
Alle 18-vuotiailla ohjastajilla tulee olla kilpailuhuoltaja. Kilpailuhuoltajille on oma koulutus Hipposakatemiassa. Ajolupaa ei laiteta voimaan, ennen kuin kilpailuhuoltaja on käynyt koulutuksen. Vuonna 2022 ja sitä aikaisemmin ilmoitetut kilpailuhuoltajat saavat edelleen toimia kilpailuhuoltajina, mutta koulutusta suositellaan heillekin
Kurssimaksu on 85 €.
Kurssille ilmoittaudutaan täyttämällä hakemuslomake P-ajolupakurssille ja toimittamalla se ensisijaisesti sähköisesti hevosjalostusliitto(a)killeri.fi Hakemuskaavake löytyy Suomen Hippoksen sivuilta https://www.hippos.fi/tiedostot/hakemus-p-ajolupakurssille/
Ilmoittautumiset hakemuskaavakkeella viimeistään ti 19.5.2026 mennessä.
Kurssin alustava ohjelma tässä.
Lisätiedot: KS Hevosjalostusliitto puh. 040-849 6958